Ole kuin vesi. Älä jumitu. Ajattele omilla aivoillasi.
Bruce Lee oli kiinalainen itämaisten taistelulajien taitaja ja Kung-fu-elokuvanäyttelijä. Elokuvissa hän päihittää kaikki vastustajat. Näistä kukin edustaa yhtä tyylilajia aina karatesta taekwondoon, kun taas Bruce Leen salaisuus oli se, että hänellä ei ollut mitään tunnistettavaa tyyliä. Hän pystyi mukautumaan tilanteisiin. Sen viestin hän halusi myös saada maailmalle. Bruce Lee neuvoi olemaan kuin vesi. Älä jumitu.
Internetin tietosanakirja Wikipedia sanoo dogmista muun muassa näin: "Dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille. Dogmin katsotaan perustuvan asioihin, joista on niin paljon näyttöä, ettei niitä voida kiistää. Dogmin hylkäämisestä seuraa tällöin käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen."
Ei tarvitse kuitenkaan käsitellä uskontoa vaan ihan arkipäiväistä uskoamme moneen asiaan löytääksemme dogmeja meiltä Suomesta. Törmään itse dogmeihin lähes päivittäin. Dogmina voidaan pitää muun muassa sitä, kun joku sanoo: "Ei koskaan...", "Kaikki ovat sitä mieltä, että..." tai "Ei milloinkaan..."
Dogmina voidaan mielestäni pitää myös sitä, että usein sokeasti uskotaan, mitä tiedotusvälineet viestittävät. Useimmilla tiedotusvälineillä on kuitenkin itsellään hyvin vähän tietoa asioista, joita julkaistaan. Esimerkiksi ulkopuolisesta, aiemmin luotettavasta lähteestä saatu uutinen julkaistaan sen kummemmin asiaan perehtymättä. Tämä on nopean "tiedonvälityksen" heikkous.
Suomalaisille dogmeja ovat muun muassa sanomalehdet (se, mitä sanomalehdessä lukee, täytyy olla totta), televisiouutiset (se näytettiin tv-uutisissa), poliisi (poliisi on joillekin aina paha, kun taas toisille ihmisille hyvä auktoriteetti) ja erityisesti jokin oma tapamme tehdä asioita.
On ihmeellistä, että edes toinen dogmi ei useinkaan muuta jotain johon uskomme vahvasti, koska haluamme viimeiseen asti puolustaa omaa tapaamme ajatella tai tehdä asioita. Karrikoidusti edes tiedemiesten vahvistama tieto ja se, että yli puolet maailman ihmisistä olisi toista mieltä, ei silmänräpäyksessä muuta omaa mielipidettämme. Usko on vahvempaa kuin tieto. Ihmeellistä kyllä, mutta ei mitään uutta.
Yksi dogmaattisuuden kohde ovat aina olleet arvot. Arvot ovat jokaiselle yksilölle tai ryhmälle luonteenomaisia käsityksiä toivottavasta, pyrimme mahdollisuuksien mukaan noudattamaan omaksumiamme arvoja. Asenne ja arvo pitää muistaa erottaa toisistaan, vaikka ne ovat kyllä käsitteinä lähellä toisiaan. Asenne merkitsee hyväksyvästi tai hylkäävästi reagointia johonkin esineeseen, henkilöön tai asiaan.
Kuvainnollisesti sanalla dogmaatikko tarkoitetaan tiukasti dogmeihin pitäytyvää, ahdasmielistä henkilöä, joka pitää väitteitä kyseenalaistamatta tosina.
Pyri omalta osaltasi puuttumaan suomalaisiin dogmaattisiin oppeihin ja väitteisiin, arvoihin sekä asenteisiin. Kaikki mikä on kuultu huhuna, kolmannen käden tietona tai minkä näkökannan tai sanat joku on valinnut viestinnässään, ei ole automaattisesti ainoa oikea tieto. Usko ei ole tietoa. Tieto voi kuitenkin tulla uskomukseksi, vahvan uskon kautta omaan päähän tiedoksi, vaikka se olisi väärääkin.
Ole kuin vesi. Älä jumitu. Ajattele omilla aivoillasi.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Miten sinä sait blogin läpi? Eilisestä lähtien on tullut virheilmoitus: Virhe 310 (net::ERR_TOO_MANY_REDIRECTS): Uudelleenohjauksia oli liian monta.
Sinun blogauksesi on ensimmäinen sitten eilisen puolenpäivän:-O
Jotain oleellista olin havaitsevinani tässä kirjoituksessa. Se omalla päällä ajatteleminen kannattaa aina.
Miksi Us-blogi näivettyy? Paljon värikkäitä omalla päällä ajattelijoita, joskus tietysti ärsyttäviä, itsepintaisia on poistunut - miksi?
Valtiollinen kirkkomme on kadottanut kansansa. Tyhjät kirkkorakennukset kumisevat tyhjyyttään. Sanoma ei tavoita ja pelkkä perinne ei kanna - miksi?
Onko kansanedustuslaitokselle ja se hallitukselle käymäsässä samoin. Hallitus toihuilee omiaan kansalaisten ajatuksista ja mielipiteistä välittämättä. Puolueet äänestävät joukolla kellokkaidensa mukana välttämättä äänestäjistään. Kumpi on hallituksen, eduskunnan, puolueiden isäntä EU:n "kaikkiviisas vallanpito" vaiko erimieltä oleva knsalainen - miksi?
Elämä on kummallista. Se etenee omia tutimattomia latujaan.
Ammattilaisten ohjaamilla psykedeeliterapiasessioilla voisi olla mahdollista saada ihminen näkemään omia uskomuksiaan uudessa valossa. Se voisi olla hyvin terveellistä nähdä omat arvonsa ja dogminsa useasta eri perspektiivistä. Voisin itse maksaa isonkin rahasumman psykedeeliterapiasta ammattilaisen ohjastamana.
Pauli Vuorio kirjoitti:
"Pyri omalta osaltasi puuttumaan suomalaisiin dogmaattisiin oppeihin ja väitteisiin, arvoihin sekä asenteisiin. Kaikki mikä on kuultu huhuna, kolmannen käden tietona tai minkä näkökannan tai sanat joku on valinnut viestinnässään, ei ole automaattisesti ainoa oikea tieto."
= = =
@uusisuomi.fi sähköpostissani: Varoitus asiattomasta sisällöstä
Varoitus asiattomasta sisällöstä: ”Henkilöön menevä kommentointi. Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalveluissa.”
Mikäli valittaja on Lauri Göhn, esitän seuraavaa:
Minun nimeni esiintyy Laurin seuraavassa tekstissä n. 8 kertaa:
http://www.kolumbus.fi/lauri.grohn/yk/skepsis/Uran...
Olen US Puheenvuorossa korjannut jokaisen Laurin virheellisen väitteen! Tulos on ollut se että Lauri toistaa samat henkilökohtaiset syytteet, ties monesko kerta.
Kehotan Uuden Suomen blogipalvelua antamaan muistutuksen Göhnille vuosi vuodesta jatkuvasta minua henkilökohtaiset loukkaavista väitteistä! Olen myös toistuvasti pyytänyt että Gröhn suostuisi avoimeen keskusteluun väitteistään. Mikäli Gröhn ei ole huomannut esim. seuraavia kirjoituksiani Puheenvuorossa (vuoden 2011 lopussa), olisi syytä lukea niitä mitä pikemmin! Haluan että Laurin virheelliset ja minu koskevar syytökset saadaan selvitettyä:
- The Urantia Papers ja SETI, "Tallqvistin 10 näkemystä"
- Lauri Grönin kiritiikistä kohdat 4, 5 ja 8
- Lauri Gröhnin kiritiikistä kohdat 6 ja 7
- Lauri Gröhn, kritiikki nro 10 ja auringon pintalämpötila
- Lauri Gröhn, kritiikki nro 10 ja planeettakunnan ikä
Stefan Tallqvist, 7.7.2012
Se mitä me kutsumme tiedoksi, on vain välietappi matkalla seuraavaan tietoon. Tiede sanoo olevansa eksaktia, mutta miten se voi olla, kun tietämyksemme ja kokemuksemmekin on niin rajallinen - tiede on ihmiskunnan historiassa vielä lapsenkengissä. Koko jaettu maailmankuvamme perustuu ... ei paljon mihinkään. Ihmisellä on valtava halu jäsentää ja hallita maailmaa - kaipa se tuo jonkinlaista turvallisuudentunnetta, kun voi sanoa: tämä on totta. (Vaikka mikään ei ole ja kaikki on, näkökulma ratkaisee.)
Einsteinin ajatusta mukaillen: mitä enemmän koen ja opin, sitä selkeämmin ymmärrän, miten vähän me tiedämme.
"Ole kuin vesi" on kaunis ajatus. Kiitos.
Oleppas poika niin kuin yrität blogissasi opettaa äläkä patona estämässä "veden" juoksua. Olet "jumiuttanut itsesi etkä anna muiden ajatella "omilla aivoillaan".
Yhtään kommenttia et ole päästänyt blogisi julkisuuteen? - PÖH! Mikäs hyväksyjä luulet olevasi?
Yhessä kirjotuksessa sullon tuhat asiaa ja jokhaisessa monta monessa, mutta kiitos. Tärkeitä ajatuksia.
Ja tiedosta jos puhuma, niin kovin on vaikea saaha realistista aitoa tietoa, miltei mahoton homma. Pittää osata aatella asioitten taka ja tietääkki asioitten taka ja suhteellisuuentajua kans matkhaan.
Ai tässä oliki tuo kommenttien hyväksymishomma, nooh, menkhöön, en tykkää näistä hyväsymisjutuista.

Kommentoi 13 kommenttia